Elegiat
Elegidia
Johdantohuomautus
Sulpicia on ainoa naisrunoilija, jonka latinankielinen runous on säilynyt antiikista: kuusi lyhyttä elegiaa, jotka on tallennettu Tibulluksen runoteoksen kolmanteen kirjaan ([Tibullus] 3.13–18). Hän on lakimies Servius Sulpicius Rufuksen tytär ja suuren suosijan M. Valerius Messalla Corvinuksen holhotti; hän kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa suhteestaan nuoreen mieheen, jota hän kutsuu — elegiselle runoudelle ominaiseen tapaan — kreikkalaisella salanimellä Cerinthus. Tässä kuuluu augustuslaisen Rooman todellisen naisen eroottinen ääni: suora, ylpeä ja yhteiskunnallisesti alttiina tavalla, jollaista miehen rakkauselegia ei koskaan tunne.
Kokoelma (3.13) alkaa naisesta, joka julistaa oman täyttyneen rakkautensa ja kieltäytyy salaamasta sitä: hän ottaa mieluummin kantaakseen syytöksen rakkautensa paljastamisesta kuin peittää sen maineen tähden. Päättävä säe — cum digno digna fuisse ferar, "sanottakoon, että olin arvokas ja arvokkaan kanssa" — ei ole tunnustus vaan ylpeä haaste juoruille. Pudor ja fama, häpeä ja se mitä puhutaan, eivät ole hänelle yksityistä omaatuntoa vaan se yhteiskunnallinen paine, jota vastaan hän uhmaa.
Kuusi runoa liikkuu kahdessa rekisterissä. Runot 3.13 ja 3.14–15 ovat kirkkaampia: manifesti, valitus syntymäpäivämatkasta maalle ja helpotus, kun matka peruuntuu. Runot 3.16–18 ovat solmuisia, syntaktisesti tiheitä, melkein nyrkkiin puristettuja: mustasukkaisuus villaa kehräävästä portosta (3.16), moite kuumeen aikana (3.17) ja mutkikas peruutus (3.18). Viimeinen on yksi pitkä, itseään jatkuvasti korjaava ehtolause — pidätetty hengenveto, joka kannattaa lukea yhtenä kokonaisuutena.
Käännös on tehty suoraan latinasta, ei minkään nykykielisen välikäännöksen kautta. Sulpician patriisiylpeys — Serviuksen tyttärenä hän asettaa itsensä alhaissyntyistä kilpailijaa vastaan — sekä hänen halveksuntansa togaa ja quasillum-koria (villakori, orjattaren tai halvan naisen merkki) kohtaan säilyy koko ajan kuuluvana. Latinan feminiiniset muodot (digna, abducta, stulta) osoittavat erehtymättömästi naispuolisen puhujan; suomennos pyrkii säilyttämään tämän äänen pakottamatta sitä mittaan tai riimiin mutta jättäen paikoilleen parisäkeen päättävän kärjen.
joutua maineen tähden puheenaiheeksi paljastettuani sen kuin peitettyäni sen.
Rukoukseeni taipuen Kytheria, laulujeni pehmittämänä,
toi hänet ja laski hänet syliini.
Venus lunasti lupauksensa: kertokoon iloni se,
jonka sanotaan itse jääneen sitä vaille.
En tahtoisi uskoa mitään sinetöidyille tauluille,
jottei kukaan lukisi sitä ennen kuin oma rakkaani;
vaan minua ilahduttaa, että olen rikkonut, ja inhoan sovittaa
kasvoni maineen mukaan: sanottakoon, että olin arvokas ja arvokkaan kanssa.
quam nudasse alicui sit mihi fama magis.
Exorata meis illum Cytherea Camenis
attulit in nostrum deposuitque sinum.
Exsoluit promissa Venus: mea gaudia narret,
dicetur si quis non habuisse sua.
Non ego signatis quicquam mandare tabellis,
ne legat id nemo quam meus ante, uelim,
sed peccasse iuuat, uultus componere famae
taedet: cum digno digna fuisse ferar.
ikävällä maaseudulla, murheellisena ja ilman Cerinthusta.
Mikä on suloisempaa kuin kaupunki? Vai sopisiko tytölle maatalo
ja kylmä joki Arretiumin mailla?
Jo nyt, Messalla, joka minusta liikaa huolehdit, ole levollinen;
matkat, sukulaiseni, eivät usein ole otollisia.
Täältä pois vietynä jätän mieleni ja tunteeni omaan
harkintaani, vaikket salli niiden olla omiani.
et sine Cerintho tristis agendus erit.
Dulcius urbe quid est? An uilla sit apta puellae
atque Arretino frigidus amnis agro?
Iam, nimium Messalla mei studiose, quiescas;
non tempestiuae saepe, propinque, uiae.
Hic animum sensusque meos abducta relinquo
arbitrio, quamuis non sinis esse, meo.
Nyt saan olla Roomassa syntymäpäivänäsi.
Viettäkäämme me kaikki juhlana tuota päivää,
joka nyt, sinun sitä aavistamatta, sattumalta koittaa sinulle.
Natali Romae iam licet esse tuo.
Omnibus ille dies nobis natalis agatur,
qui nec opinanti nunc tibi forte uenit.
paljon anteeksi, jotten äkkiä, tyhmänä, häpeällisesti lankeaisi.
Olkoon sinulle mieluisempi huoli togasta ja villakorin painamasta
portosta kuin Serviuksen tyttärestä Sulpiciasta:
minun tähteni ovat huolissaan ne, joille se on suurin murheen aihe,
etten tuntemattomaan vuoteeseen langeten jäisi alakynteen.
sen tähden, että kuume nyt piinaa uupunutta ruumistani?
Voi, en muuten toivoisikaan voittavani synkkiä
tauteja kuin niin, että uskoisin sinunkin sitä tahtovan.
Mutta mitä minua hyödyttäisi voittaa taudit, jos sinä
välinpitämättömin rinnoin voit kestää minun kärsimykseni?
quod mea nunc uexat corpora fessa calor?
A ego non aliter tristes euincere morbos
optarim, quam te si quoque uelle putem.
At mihi quid prosit morbos euincere, si tu
nostra potes lento pectore ferre mala?
kuin muutama päivä sitten näytin olleeni,
jos koko nuoruudessani olen tyhmänä tehnyt mitään,
mitä tunnustaisin katuvani enemmän
kuin sitä, että eilisenä yönä jätin sinut yksin,
kun halusin salata oman paloni.
ac uideor paucos ante fuisse dies,
si quicquam tota commisi stulta iuuenta
cuius me fatear paenituisse magis,
hesterna quam te solum quod nocte reliqui,
ardorem cupiens dissimulare meum.